tiistai 14. syyskuuta 2010

Päivitystä

Yleisön pyynnöstä hieman pientä päivitystä tähän elämän vaiheeseen.. ;) Viimeisestä päivityksestä on kulunut aivan tolkuttoman kauan (vuosi!!). Mitä kaikkea sitä onkaan vuodessa ehtinyt tapahtua?

Pirkko varsoi kesän kynnyksellä aivan ihanan orivarsan Blue Hors Hotlinesta. Tuukka on aivan valloittava tapaus ja niin todella kauniskin vielä! Tuukka pääseekin jossain vaiheessa oman varsani tarhakaveriksi, kunhan se ensin vieroitetaan emästä ja oma varsani ruunataan.

Topi vietti kesänsä parin muun orivarsan kanssa kesälaitumella Eurassa. Tämäkään laitumelle lähtö ei ollut aivan helpoimmasta päästä. Ensin oli tarkoitus viedä Topi ja toinen orivarsa saarilaitumelle ihan muutaman kilometrin päähän. Toisin kuitenkin kävi. Tuleva kenttäratsuni kun ei suostunutkaan uimaan saareen, kun niin ne oli sinne tarkoitus viedä. Topi päätti että yhtään kaviota en kyllä kastele, eikä siinä enää sitten auttanut edes kahden ison miehenkään voimat ponia veteen nostamaan. Toinen varsa ui kyllä hieman liikaakin, sillä se lahti vahingossa uimaan väärään suuntaan ja vene tietenkin perässä :D
Kuitenkin loppu hyvin kaikki hyvin ja molemmat varsat pääsivät laitumelle. Ehkä sitten ensi kesänä kokeillaan uudestaan sitä uimista.. We'll see :)

Topi haettiinkin sitten takaisin laitumelta kotiin elokuun viimeisenä päivänä. Poika oli kasvanut onneksi jonkin verran laitumella ollessaan, joten toivoa sopii että siitä edes sellainen 160cm heppa kasvaisi. Topin kanssa ollaan nyt aloitettu juoksutusharjoitukset ja odotellaan koska eläinlääkäri sen tulisi ruunaamaan. Tilastovarsana kun sillä ei mitään jalostuksellista arvoa ole. Olin aika yllättynyt siitä miten kiltisti se on käyttäytynyt orilaitumen jälkeen. Tästä saa varmaan olla kiittäminen varsan isää, joka on luonteeltaan maailman kultaisin! Peritty on siis ainakin kiltti luonne ja isän ulkomuoto sekä upea karva, jes!! :) Täytyypä muistaa ottaa kamera mukaan tallille, ennen kuin se ehtii kasvattaa kunnon talviturkkia..

Topin puoliveljen Tompan kanssa ollaan aloitettu ratsastuksen alkeet. Tomppa muistuttaa ulkonäöllisesti hyvin paljon isäänsä ja myös se on perinyt isänsä mahtavan luonteen. Kiitos siis Durando :) Tomppa on kasvattajansa Marikan mukaan heidän ehdottomasti parhain varsansa, vaikka sekin sattuu olemaan tilasto. Tomppa on ollut aivan uskomattoman helppo tapaus alusta asti, sille on käynyt ihan kaikki mitä ollaan sen kanssa puuhattu. Hieman eri maata kuin Reiska, jonka kanssa käytiin selässä varmaan ensimmäinen kuukausi, ilman askeltakaan eteen tai taakse. Tässä pieni taidonnäyte Tompasta:

http://www.youtube.com/watch?v=t0gums_56KA

Reiskan kanssa kesä meni enemmän tai vähemmän mahtavasti.. Se on kertaikaikkisesti niin herkkä tapaus, että kaikki asiat täytyy tehdä moneen kertaan ja pienikin muutos on sen elämässä aika iso katastrofi. Jos nyt esim. se puomi sattuukin olemaan eri paikassa kuin eilen tai joku lintu päättääkin lähteä lentoon sen vierestä, niin sitten mennään :D
Treenaamista on vaikeuttanut myös pojan herkät kavionpohjat. Nyt se sai onneksi tassuihinsa pohjalliset, niin jospa se treenaaminenkin alkaisi taas sujua. Esteitäkin olisi varmaan syytä taas alkaa harjoittelemaan. Sehän oli myös kanssa jonkin sortin järkytys pienelle hepalle. Ei sillä, tykkään Reiskasta aivan erityisen paljon.. Olenhan sen selässä ollut aivan alusta asti. Hienoa nähdä oman työnsä tuloksia kun heppa menee eteenpäin. Reiska on hieno! <3

No joo, jospa sitä yrittäisi nyt tehdä parannuksen ja päivitellä blogia hieman useammin. Kyllä sitä kuitenkin näitten heppojen kanssa aina jotain jutunjuurta löytyy :) Tai sitten voi ainakin kertoa hyvin tai huonosti menneistä agilitytreeneistä, joissa Taran kanssa käydään viikottain! :) Se on kyllä ilmiselvästi Taran juttu. Vielä kun ohjaaja pysyisi koiransa vaudissa mukana :D

tiistai 1. syyskuuta 2009

Aluekoulukisoissa Liedossa 30.8

Olimme jälleen Pirjon kanssa koulukisoissa, tällä kertaa Liedossa Kotimäen ratsastajien tallilla. Ratana ratsastimme saman kuin viimeksi, eli FEI:n kenttäkilpailuohjelman poneille 1993. Tälläkin kertaa Pirjo hieman väsähti radalla ja suoraan sanoen verryttely oli ihan katastrofi. Verryttelyalueella oli yhtä aikaa varmaan lähemmäs parikymmentä ratsukkoa! Mitäs siellä sitten verryttelet, kun koko saa olla varomassa jotain ja katsoa ettei itse jää jonkun alle.. Ei sopivaa ainakaan Pirjolle, joka ei muutenkaan siedä jos joku tulee liian läheltä ohi..

Noh, rata oli kuitenkin ihan hyvä vaikka hyytymistä olikin taas havaittavissa. Tällä kertaa ei kuitenkaan ohjelmassa ollut rikkoja ja kuulemma muotokin oli parempi kuin viimeksi. Tuloksena kisoista 3.sija ja 65,870 %. Parannusta siis viime kisoista.. :)

maanantai 17. elokuuta 2009

Pirjon kanssa koulukisoissa

Olimme Pirjon kanssa aluekoulukilpailuissa Luvialla 15.8.2009. Kilpailut olivat ensimmäiset tamman astutuksen jälkeen. Verryttelyssä tamma tuntui hyvältä, mutta valitettavasti koska kisat olivat aikataulusta jäljessä yli 15min Pirjo väsyi liikaa ja radalla se oli suoraan sanoen "eteenpäintuupattava". Kisoista kuitenkin jaettu 4.sija ja hyvä mieli. :) Ratana ratsastimme FEI:n kenttäkilpailuohjelman poneille 1993.

Tässä linkki rataamme Luvian kisoissa:

http://www.youtube.com/watch?v=GEG9efHCMlY

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Sh-kummajaiset Urjalassa

Olimme viikonloppuna Urjalassa suomenpienhevosten estemestaruuskisoissa. Viltsun kanssa hyppäsimme molempina päivinä yhden luokan. Lauantain luokkana 80cm arvostelulla 367.1 ja sunnuntaina luokkana 85cm arvostelulla AM5.

Lauantaina luokka meni ihan hyvin. Yksi harmillinen pudotus tuli perusradalta, joten uusintaan emme sitten päässeet. Valitettavasti myös yliajasta saimme yhden virhepisteen, joten sijoituksemme lauantain jälkeen oli 13.

Sunnuntain luokasta 85cm jälleen perusradalla yksi pudotus. Pudotus tuli esteelle numero kolme, joka osoittautui kompastukseksi melko monelle ratsukolle. Muuten olen sunnuntain rataan enemmän kuin tyytyväinen, koska pystyimme korjaamaan edellisen päivän aikavirheen ja näin ollen olimme nopein 4vp suoritus ja harmittavasti luokassa ensimmäinen ei-sijoittunut.

Lopputuloksissa olimme Viltsun kanssa 9. Olen tyytyväinen heppaan ja siihen että se selvityi hienosti kahden päivän koitoksesta :) Muutenkin kisat olivat mielestäni hyvin järjestetyt ja radat sopivan tasoisia. Kiitos järjestäjille! :)

Seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla Viltsun kanssa maastoesteitä. Jos siitä selviydytään kunnialla, olisi tarkoitus startata harrasteluokassa elokuun alussa. Kivaa!!

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Kisoissa jälleen..

Olimme Viltsun kanssa seuraestekilpailuissa Huittisten ratsastuskeskuksessa lauantaina 6.6. ja ratana 80cm. Edellisen päivän sateiden jäljiltä estekenttä oli melkoista kuravelliä. Silti Viltsu teki jälleen parhaansa ja hyppäsi puhtaasti niin perusradan kuin uusinnankin. Toki raskas pohja verotti hieman vauhtia, mutta nollatulos oli kuitenkin tavoitteena ja se saavutettiin. Luokasta toinen sija ja omistajan kaappiin jälleen yksi ruusuke! :) Hieno Viltsu..

Topikin on nyt lähtenyt kesälaitumelle. Toivotaan että se kasvaa isoksi pojaksi kesän aikana ja jälleen syksyllä voimme jatkaa käytös-, talutus ja irtohypytysharjoituksia. Tulee pikkuheppaa ikävä, mutta kesähän menee tunnetusti tosi nopeasti.. Nyt jatketaan sitten harjoituksia sillä aikaa Viltsun kanssa, koska piensuomenhevosten estemestaruudet lähestyvät kovaa vauhtia.. :)

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Kouluratsastusta

Olimme taas baanalla seurakoulukilpailuissa Pirkon (nyk. Pirjo) kanssa keskiviikkona 22.4. Verryttely ei sujunut ihan ilman kommelluksia tälläkään kertaa. Tallistamme lähti mukaan Viltsu ja koska ratsastimme samassa luokassa, verryttelimme myös samaan aikaan. Molemmat huutelivat toisilleen koko verryttelyn ajan ja myös sitten suoritusten aikana, ei hyvä! Tuloksena kuitenkin kisoista toinen sija ja pisteen häviö voittajalle.

Sunnuntaina 26.4. olimme jälleen koulukilpailuissa Pirjon kanssa. Tällä kertaa Koskella, Merjan tallilla..
Oikeastaan minulla ei tähän ole juurikaan lisättävää. Käykää lukemassa Marikan kommentit kilpailuista hänen blogistaan:
http://tatiratsastajanpaivakirja.blogspot.com/ Tepa ja tamma toiseksi Koskella ! :D